tiistai 28. elokuuta 2012

Lääkärikäynti

Kävimme Immun kanssa tänään lääkärissä dreenin poistossa. Operaatio oli nopea, ei nukutusta eikä rahoittavaa tarvinnut antaa. Pienet reijät jäivät putkin molempiin päihin ja lääkäri sanoi, että niiden tulisi sulkeutua parin päivän sisällä. Maanantaina 3.9 on sitten toivottavasti luvassa tikkien poisto.

Immulla on ollut kauluri aina yksinollessaan sekä öisin. Jonkun verran olemme yrittäneet pitää kauluria pois päivisin ja Immu on pari kertaa päässyt haavaa nuolaisemaan. Nyt kauluri pidetään Immulla maanantaihin asti erittäin tiiviisti lenkkejä lukuunottamatta. Tämä on toisaalta kurjaa, sillä Immun kaulurin kopina valvottaa meitä öisin.

Koska tikit jäivät, enkä saanut yrityksistä huolimatta sovittua tikkienpoistoa perjantaille, ei Immu ja isäntä pääse viikonloppuna metsään. Taas pitänee harkita, jääkö meiltä mökkireissukin väliin sillä Immulta kiellettiin turvotuksen vuoksi juokseminen ja riehuminen. Ja mökillä ollessa sitä on erittäin hankala hillitä, hihnassa tai ilman.

Isäntä on tietenkin erittäin harmissaan kun menee toinen metsästys viikonloppu sivusuun, mutta nämä olivat lääkärin ohjeet. Toivotaan kuitenkin, että turvotus helpottaa maanantaihin mennessä, jotta saamme lääkäriltä varmuuden siihen, että metsälle voi lähteä. En kaipaa enää takapakkia ja toivon, että Immu paranee rauhassa. 

Kurjaa kun Immu on juoksukiellossa, nyt olisi ollut hyvät säät mm. rullaluistella Immun kanssa. Immussa on viime päivinä riittänyt virtaa ja toivoin hieman, että olisimme päässeet kunnolla liikkumaan viikonlopun aikana.

Tilanne on kuitenkin tällä hetkellä erittäin hyvä, vaikka turvotusta on edelleen kuten myös pientä punoitusta. Saimme myös lääkäriltä tarkemman lausunnon, jonka voimme näyttää Immua ensin hoitaneen lääkärin esimiehelle. Mikäli hänestä ei kuulu heti ensi maanantaina (virkamatkalla tämän viikon), soitamme me hänelle ensitöiksemme.

Nyt siis otamme edelleen Immun kanssa rauhallisesti. On kuitenkin kiva, että kodissamme asustaa taas elämäntäyteinen, iloinen ja vauhdikas koira:)

Hyvin parantunut haava

Pienet reiät vielä näkyvissä dreenin poistokohdassa. Turvotusta nähtävissä myös kuvassa
Olimme eilen, maanantaina, Immun kanssa pitkän tauon jälkeen arkitottiksen jatkokurssilla. Ja kivaa oli:) Immu näki taas koirakavereita ja emäntäkin oppi uutta. Ensi kerralla on tarkoitus opetella pitämistä. 20.8, kun emme Immun kanssa olleet paikalla oli kurssilla opeteltu kuonolla lappuun koskemista. Tätä on tarkoitus sitten jalostaa eteenpäin ja liittää siihen käsky. Missasimme yhden viikon treenit tässä(kin)aiheessa ja nyt emme pysty kirimään tässä muita kiinni ensi viikkoon mennessä, sillä Immu ei pysty kaulurin kanssa kyseistä asiaa harjoittelemaan...:(

Kovasti saimme kehuja siitä, kuinka Immu osaa istua ja maata paikoillaan pidempiäkin aikoja, vaikka ympärillä on häiriötä. Istuminen on kyllä edelleen selvästi vahvempi. Saimme myös positiivista palautetta siitä, että Immu innostuu leikistä ja hänelle voi siis käyttää myös lelupalkkausta. Toivottavasti eilinen treeneissä riehuminen ei nyt kuitenkaan pahentanut Immun tuvotusta.

1 kommentti: