Immu saapui meille, kuten aiemmin on kuvattu. Ei se aluksi
ollut erityisen kiinnostunut linnuista. Tai oikeammin sanottuna se oli tasaisen
kiinnostunut kaikesta mikä liikkui. Aloin kuitenkin usuttamaan pentua lintujen
perään lenkeillä (kuin suoraan koiran käytösoppaasta, eikö?!?). Koulutuksen
etenemisestä menee suuri kiitos Saarijärven puluille ja naakoille, aivan
varmasti muutama niistä kärsii sydänvaivoista loppu ikänsä. Oppivaisia lintuja
muuten, parin viikon jälkeen ne vaihtoivat pysyvästi maisemaa. Tai kupsahtivat
pumppuvaivoihin, en tiedä. Yhtä kaikki, Immu oppi, että lintujen hätistäminen
on hänen työtään.
Immu on aina ollut kiitollinen koulutettava, se oppii asiat
nopeasti ja muistaa oppimansa. Syksyn tullen tein useita etsimis- ja noutamisharjoituksia
saalislinnuilla. Immu oppi nopeasti jutun juonen, samaa lintua se ei montaa
kertaa jaksanut etsiä, vaan homma meni leikiksi. Heitetyn linnun haku oli heti
alusta asti helppo juttu. Olihan heitetyn esineen noutamista harjoiteltu jo
muutenkin.
Ehkä suurin virhe, mitä Immun kanssa tuli tehtyä oli
hakukuvion opettaminen. En ole varsinaisesti opettanut koiralle lainkaan
hakukuviota. Se on oppinut sen itsestään, pyrin vain ohjaamaan koiraa omalla
liikkeelläni sekä tarvittaessa viheltämällä. Olin alussa liian lepsu koiran
haku-alueen kanssa. Olin niin huolissani koiran innostuksesta, että olin aina
vain tyytyväinen jos koira haki. Jälkeenpäin ajatellen, olisi pitänyt koira
ottaa aina pois hausta, kun alue kävi liian suureksi. Koska spanieli ei seiso lintuja,
on sen AINA toimittava haulikkohollin päässä metsästäjästä. Tämä ei nyt aina
mene piirustusten mukaan. Usein joudun muuttamaan kulkuani koiran mukaan,
toisaalta olen tyytyväinen siitä, että Immun haussa on jouston varaa ja
koiralla on mahdollisuus käyttää myös omaa päätään. Mikäli koiralla on hajua ja
tieto linnuista, se voi jatkaa omaan suuntaansa, sen sijaan että jatkaisi
orjallisesti kuviota. Tämä on jo nyt pelastanut muutaman linnun reppuun.
Yksi koiran kannalta elintärkeä ”temppu” on paikallaan
pysyminen käskystä. Noston jälkeen koiran on syytä pysähtyä käskystä. Linnun
perään ei saa ryntäillä. Tässä meillä vielä on hiukan opettelemista. Tätä
yritin etukäteen harjoitella koiran kanssa mitä monipuolisimmalla arsenaalilla.
Mihin kuului mm. onki, siima ja kuollut lintu. Kuollut lintu ja pienoiskivääri
ym. Tulokset jäivät melko laihoiksi.
Metsästystilannetta on lähes mahdoton
replikoida oikein. Tuloksena oli poikkeuksetta melkoinen määrä lentäviä
höyheniä ja erittäin hämmästynyt spanieli. Perustottelevaisuus on minun
mielestäni ainoa keino varmistua, että koira varmasti pysyy paikallaan. Kun
koira tottelee käskyjä hyvin, pysyy se liikkumatta myös linnun perässä.
Immu on muutaman kerran lähtenyt ryntäämään pakenevan linnun
perään, mutta joka kerta totellut huudettua pysähtymiskäskyä. Täyttä varmuutta
en uskalla antaa, joten varoitan aina uusia metsästyskavereita tästä. Tämä
muuten on tapa mikä voi pilata koko metsästyksen, mikäli koira ei ymmärrä jäädä
aloilleen vaan ryntäilee. Se pilaa useasti ampumapaikan ja pahimmillaan saattaa
koiran itsensä vaaraan.
Tähänastiset kokemukseni metsästyksestä
englanninspringerspanielilla ovat pelkästään positiivisia. Koira (ainakin Immu)
on ollut helppo koulutettava ja mukava kotikoira. Se on äärimmäisen innokas ja
tarmokas, se jaksaa tehdä ”työtään” päivästä toiseen. Spanielin kanssa
metsästäminen on aivan kuin koira itse, vauhdikasta, tilannerikasta ja mielenkiintoista.
Linnut löytyvät varmasti ja ne lähtevät liikkeelle kuin tykin suusta (pakko kai
niiden on! kirj. huom). Spanieli on hyvä vaihto-ehto metsästäjälle, jolla ei
ole mahdollisuutta pitää ja kouluttaa pystykorvaa tai seisojaa. Spanieli on
metsästyskaverina monipuolinen ja tehokas.
Nykyisellä tiedolla en edes harkitsisi seisojan ottamista.
Spanieli on minun tarpeisiini juuri sopiva koira. Seisojan kanssa kulkeminen ei
oikein sovellu minulle. Pidän intensiivisemmästä metsästyksestä, siitä että
myös mies saa olla kokoajan varpaillaan.
-Kimmo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti