Olen harrastanut metsästystä kymmenkunta vuotta, rakkaimpana
lajina lintujen metsästys. Aivan alusta asti olen myös haaveillut omasta
lintukoirasta. Enpä voi väittää, että spanieli olisi tullut ensimmäisenä
mieleen. Vasta opiskelupaikkakunnalla
sain siihen kunnon mahdollisuuden. Yritän näissä jorinoissani hiukan valottaa
miten ja miksi päädyin metsästämään spanielilla. Yritän myös selventää miten
koiraa koulutan ja mitä olisi jälkeenpäin ajatellen pitänyt tehdä toisin.
Metsästyskoirien kanssa pelaaminen ei minulle ollut
entuudestaan uutta. Enollani on aina ollut koiria ja olen metsästyksen ohessa
osallistunut niiden kouluttamiseen. Minulle uskottu suomenajokoira ajelee jo
ihan välttävästi jänistä. Lintukoiran kouluttamisesta sen sijaan minulla ei
ollut mitään kokemusta.
Kun koiran hankkimisesta puhuttiin, suunnittelin komeasti
seisovan koiran hankkimista. Sen kouluttaminen olisi kuitenkin ollut haastavaa.
Fasaaneja tai peltopyitä ei metsästysalueellani ole, riekoista puhumattakaan.
Metsäkanalintujakin on näin länsi- Suomessa sen verran vähän, etten uskaltanut
oikein niidenkään varaan laskea. Toinen vaihtoehto oli noutaja. Sen varmasti
olisi saanut koulutettua, mutta kanalintujahdeissa siitä ei suurtakaan hyötyä
olisi ollut. Suureksi vaikuttimeksi muodostui puolison mielipide, hän ei
kelpuuttanut seisojaroduista kuin muutaman.
Metsästys spanieleista ja niiden ominaisuuksista kuulin itse
asiassa puolisoltani ja jatkoin aiheen opiskelua netissä. Koiran
käyttötarkoitus tuntui juuri minulle sopivalta. Rotu toimii kanalintujahdeissa
karkottavana ja vesilintujahdeissa tarvittaessa myös noutajana. Tilaisuus teki
tässä suhteessa varkaan. Olisin varmaan lopulta kallistunut kuitenkin seisojan
kannalle, ellei Immu olisi löytynyt niin sopivasti.
 |
| Immun ensimmäinen kosketus lintuun |
-Kimmo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti