torstai 6. syyskuuta 2012

Kyllä pistää vihaksi

Tämä päivä ei ole muutenkaan ollut kovin hyvä, kerrottakoon se. (Kerron iloisempia asioita mm. eilisestä sitten seuraavassa kirjoituksessa). Kun tänään palasin töistä kotiin, odotti postilaatikossa vastine meidän tekemäämme reklamaatioon. Ensinnäkin, minusta on pöyristyttävää, että vastaus meille on annettu sen perusteella, että vastaava eläinlääkäri on puhunut alaisensa kanssa, mutta ei ole kuullut asiasta meitä, asianomaisia.

Käyn nyt tässä läpi muutaman kohdan, jotka vastineessa oli ja lisään joukkoon muutaman oman kommentin aiheesta.

Kirjeessä mainitaan muutamaan otteeseen, että kyseessä oli hoitaneen lääkärin mielestä lyhyt haava- VÄÄRIN. Meillä on tietenkin omat havaintomme asiasta,mutta myös toisen lääkärin mielipide. Immua jälkimmäisenä hoitanut lääkäri on kirjoittanut kahteen kertaan:" Lisäksi haavasta nivusalueelle asti ulottui syvä, lihasten välissä kulkeva ontelo" "Haavasta menee pitkä ontelo lihasten keskellä lähes kivespussiin asti". Mielestäni kyljestä kivespussiin asti ulottuva haava ei ole lyhyt. 1. lääkäri oli myös lausunnossaan todennut"Haava on ollut lyhyt ja siinä ei ole haavataskua". Kuten toisen lääkärin lausunnosta näkee, VÄÄRIN!

Vastineessa todetaan, että olemme kertoneet jääneemme ilman hoito-ohjeita. Pysyn edelleen mielipiteessäni. "Hoito-ohjeeksi on annettu haavan suihkuttelu". Jos nyt lähdetään vertaamaan, onko laskun perässä, ilman otsikkoa löytyvä lause (alkuperisessä muodossa) mielestänne hoito-ohje "Immun haavaa saa pesstä,/suihkuttaa/saa edelleen käydä sorsamettällä"? Mielestäni EI OLE. MIssään ei lue, että kyseinen asia on hoito-ohje vai onko siis ymmärrettävä, että sorsamettälläkin käynti on osa hoitoa? Emme myöskään saaneet suullista ohjetta. Tuon lauseen avulle piti siis pärjätä. Mielestäni Immua saa pestä on enemmänkin viittaus siihen, että mikäli koiranne kurastuu, älkää pelätkö, haava saa kyllä kastua. Kun taas 2. lääkäri antoi suullisten ohjeiden lisäksi ohjeen " Haavaa tulee suihkutella päivittäin vähintään 5min. Kuivaus puhtaalla pyyhkeellä painellen." "Ulkoilutus kytkettynä kävelyvauhtisia lenkkejä tikkien poistoon saakka". Nämä ovat hoito-ohjeita ja ne tulivat vieläpä tuplana. 

1.lääkäri on myös kehdannut väittää, että "asiakas on ollut yhteydessä puhelimitse päivystykseen haavan punoittamisen vuoksi muutama päivä toimenpiteen jälkeen." "Asiakas ei halunnut tulla näyttämään koiraa" VÄÄRIN. Kuvailin kaikki oireet ja tästä on hoitajan todiste (ainakin teoriassa siis). Lääkäri vielä itse huuteli taustalta, että punoitus pari päivää operaation jälkeen on NORMAALIA kuten muutkin oireet. Emme vieneet Immua uudestaan lääkäriin, koska lääkäri itse sanoi, että kaikki on kunnossa ja että saamme tuoda koiran jos haluamme. Miksi me raahaisimme koiraa lääkäriin, jos meille onsanottu, että oireet ovat normaalit?! Eniten tässä itse ärsyttää se, että olen omin korvin kuullut lääkärin toistavan antamani oireet.

"Haavan tulehtuminen koiran ollessa edelleen antibiootilla ei kuitenkaan ole eläinlääkärin aiheuttamaa vaan kyse on elävästä kudoksesta ja komplikaatioriski on aina olemassa" Totta varmasti, mutta mielestäni ei ole normaali, että haava aukesi jo ekan päivän jälkeen hieman ja uudellä lääkärikäynnillä "suuri osa haavasta oli auennut". Kyllä tämä vähintään on lääkärin vika eikä mikään perus kompilkaatio!

Huonoon asiakaspalveluun annettiin palautteeksi vain se, että kyse on raskaasta työstä. 

Aioin myös kyseenalaistaa lääkärin toiminnan siinä kohtaa, kun meille ensin sanottiin, että koira joutuu jäämään yöksi ja vartin päästä soitettiin, että tulkaa hakemaan kotiin.

Että tämmöistä. Nyt kun olen suurimman kiukun saanut purettua, toivon, että voin tänään tai huomenna paneutua paremmin iloisten asioiden kirjoittamiseen. Video kuvaakin on tulossa:)

2 kommenttia:

  1. En ole ehtinyt valitettavasti lukemaan kaikkia postauksia, mutta sain sen käsityksen, että olet tehnyt valituksen. Oikeinko korkealle portaalle vaiko johonkin paikalliseen pisteeseen?
    Onneksi Immun asiat ovat nyt mallillaan, mutta muuten erittäin kurjaa kohtelua.
    Terveisiä meiltä!

    VastaaPoista
  2. Teimme valituksen vasta Immua hoitaneen lääkärin esimiehelle, kaupungin vastaavalle eläinlääkärille. Jos asiaa ei nyt oteta vakavissaan, viemme asian korkeammalle taholle.

    VastaaPoista