Kuulumisia

Immun kanssa käytiin jo kolmatta kertaa lääkärissä silmätulehduksesta. Alunperin Immu sai neljät lääkkeet silmään. Onneksi laajentavaa tippaa ei käytetty  kuin muutama päivä, meinasi olla aikamoinen työ pysyä lääkkeistä perillä. Särkylääke aamuin-illoin, laajentavaa 2x/pvä, Pred Fortea 4x/pvä ja Oftania 6x/pvä. Jo oli droppeja.

Ekassa kontrollissa sitten vähennettiin särkylääkkeen määrää ja Oftanin määrä tiputettiin neljään tippaan per päivä. Eilen oli taas kontrolli ja silmä punottaa edelleen (muut oireet ovat jo loppuneet, kuten silmän sameus). Joten vielä viikon verran jatketaan kahdella tipalla. Noin 200e kaikenkaikkiaan on nyt mennyt tuohon silmän hoitamiseen. Uutta aikaa ei enä varattu, varataan kuulemma vain jos tulee takapakkia.

On aika hauskaa, että itselläni on ollut tosi usein irriittejä. Tästä johtuen Oftania on tullut eri muodoissa käytetty usein ja nyt minulla on ehkäisevänä lääkityksenä itselläni tuo Pred Forte. Olen kyllä kuullut, että koirat ja omistajat ovat samankaltaisia, mutta luulin, että se koskee vain ulkonäköä.

Kun Immua vietiin lääkäriin, oli hän todennut Kimmolle, että taitaa tuo Immu olla hieman tapaturma altis koira. Samaa hän totesi kontrollissa myös minulle. Tähän sanoin, että Immua ei aiemmin ole jouduttu käyttämään lääkärissä, että "outoa" on, että hänen kanssaan jouduttiin kahdesti käymään näin lyhyellä aikavälillä. Totesin myös, että toivottavasti nyt ei sitten hetkeen tarvitse varata aikaa. Tähän lääkäri vain totesi "No, mutta kokemuksesta voin sanoa, että ei kahta ilman kolmatta". Mietimme sitten siinä yhdessä, että pitäisikö suosiolla varata jo parin viikon päähän aikaa varmuuden varalta, kun todennäköistä on, että se kolmas sieltä pian tulee:D Toivottavasti ei kuitenkaan.

Immu on aina kyllä ollut todella reipas lääkärikäynneillä. Vaikka mitä rönkittäisiin, ei hän reagoi juuri mitenkään. Haukotella saattaa:D

Immun kanssa on muutenkin mennyt taas oikein mallikkaasti, ohituksetkin ovat sujuneet melko hyvin. Pian Immusta tuleekin minun treenikaverini ja hän pääsee hieman vauhdikkaammille lenkeille kanssani:) Katsotaan mitä siitä tulee:D

Metsästystarinalle jatkoa

Tänä syksynä ei nyt sitten tullut lähdettyä Lappiin, allekirjoittaneen lievästi sanottuna epävarman työtilanteen takia. Tämä ottaa jahtimiestä päähän erittäin reilusti. Onneksi etelässäkin on tänä vuonna pitkä lintujahti ja lintujakin sen verran, että niitä kehtaa pyytää. Joinakin vuosina on hävettänyt kulkea lintumetsillä, koska lintuja on niin surkean vähän. Laarista ei pitäisi syödä siementäkin. Tänä vuonna olen nyt yrittänyt käydä kotopuolessa metsällä paljon.

Metsästysseuramme alueella metso on ollut jo monta vuotta rauhoitettu, joten pyydämme teertä ja pyytä. Immulla on edelleen suurimpana ongelmana sen valtava hakuinto. Varsinkin aukeilla paikoilla matka taittuu hiukan liian nopeasti. Silti koko kautena on tullut vain muutama kerta kun koira on ajanut linnun ylös liian pitkältä. Pää-asiassa olemme hakeneet teeriä peltojen reunoilta, hakkuu-aukkojen reunoilta sekä hyviltä puolukkapaikoilta. Ampuma-alat ovat näissä usein pieniä ja tilanteet nopeita. Muutamia lintuja olemme saaneet. Ensimmäisen linnun Immu ajoi liikkeelle aivan liian tiheän kuusipusikon keskeltä. Linnun pelasti eräksi se, että huomasin koiran hakevan ja tajusin olla valmiina. Riistalaukaus oli pelkkä huitaisu, mutta osui kohdalleen. Lintu putosi puskan taakse, josta Immu nouti sen heti käskyn saatuaan (harvinaista herkkua, että koira jaksoi odottaa oikein käskyä!)

Toinen hieno tilanne tuli eräällä hakkuuaukolla. Immu juoksi pahki teeripoikueeseen. Lintuja oli ainakin kahdeksan. Minä olin jo kävellyt ohi poikueesta, kun Immu ajoi sen ylös aivan minun tasaltani. Teeriä pomppi joka suuntaan ja yksi aivan suuhuni. Lintu tuli koppina maahan ja Immu teki paukkunoudon (TAAS! Kirj. huom.)

Pienistä epäilyistäni huolimatta olen huomannut, että kanalintujahti onnistuu Immun kanssa oikein hienosti. Koiralle pitää vain antaa aikaa tehdä omaa työtään. Luin jostakin lausahdukset että: ”Etumaastossa sähläävällä spanielilla on myönteinen vaikutus kaikkeen metsästykseen.” On muuten kohtuullisen fiksu lausahdus! Tulevana talvena ajattelin kokeilla Immua peurajahdissa. Kai se niitäkin potkii liikkeelle siinä kuin sorsiakin!

Olen monta kertaa naureskellut omalle naiiviudelleni koiran koulutuksessa. Netistä kun katsoo spanielien koulutusvideoita, koirat juoksevat pellossa tehden täydellistä hakukuviota ja ajaen fasaaneja ilmaan aivan miesten nokan alta, ja aina pysähtyen kuin seinään. Tämän piti olla ruusuinen tulevaisuuden kuva. Ei muuten mennyt ihan näin. Koiran hakukuvio muuttuu melko reilusti kun maasto muuttuu rämeeksi ja suomalaiseksi metsäksi. Miehenkorkuiset kivet eivät voi olla vaikuttamatta. Olen huomannut, että usein sekä koiran, että miehen liike menee rämpimiseksi ja säännöllisestä kuviosta ei ole tietoakaan. Enkä sitä vaadi, kunhan lintuja liikkuu niin minulle on aivan sama meneekö haku kirjan mukaan.

-Kimmo

Metsästystarinaa

On taas kulunut pitkä aika siitä kun viimeksi olen tänne käynyt kirjoittelemassa. Tässä välissä ei suurempia ole tapahtunut. Immu on parantunut edellisestä haaverista täydellisesti. Arkitottiksen jatkokurssi päättyi ja päätimme Immun kanssa pitää hieman taukoa kursseilusta. Taukoa halusivat pitää myös muut ryhmän jäsenet, mutta kaikki olivat halukkaita jatkamaan yhdessä jossakin kohtaan. Kursseilta tutut karvakorvat siis kohtaavat jälleen 7.1 2013 arkitottiksen jatkojatkokurssilla:) Eli ylläpidolla jatketaan. Itseäni kiinnostaisi aloittaa Immun kanssa joku hieman vauhdikkaampi laji kuten Rallitoko tai agility. Ihan vain harrastus mielessä. Rupeaa pikku hiljaa tympimään nuo itsumis ja makaamisharjoitukset kerta toisensa jälkeen. 

Immulle iski silmätulehdus tällä viikolla, mikä tarkoittaa kunnon lääkekuuria (4 eri lääkettä, pahimmillaan yhtä lääkettä 6x/pvä) ja tämä tarkoittaa myös sitä, että tämän viikonlopun osalta metsästys on kielletty. Huomenna kontrolliin ja varmaan sitten taas päästään metsälle:)

Sitä odotellessa, tässä hieman metsästys tarinaa:

"

Immun jahtikausi alkaa nyt olla paketissa. Tuli tässä lopussa vielä pieni silmävaurio, joka varmaan pitää koiran nyt sivussa lokakuun loppuun joten nyt on isännälläkin aikaa kirjotella ja summata miten Immun toinen kausi meni.

Kausi alkoi sorsajahdista, jossa Immu oli totta kai mukana. Kello 12 alkoi järvellä melkoinen ammunta ja varttia yli oli koira jo ensimmäistä kertaa noutamassa lintuja. Ensimmäisen linnun nouto oli hiukan tökkivä, mutta kun Immu tajusi mistä taas on kysymys, miksi täällä ollaan, alkoi homma luistaa hienosti. Ensimmäisen tunnin aikana Immu teki puolenkymmentä vesi- ja maanoutoa. 

Välihuomautuksena voi muuten todeta, että kaikenlainen kyttääminen ja väijyntä on ainakin tämän spanielin kanssa täyttä tuskaa. Immu on niin intoa täynnä, että kytkettynä puskassa väijyminen menee vikinäksi ja narussa tempomiseksi. Kun yritin hiipiä järven rantaan ja jättää koiran kymmenen metrin päähän oli tuloksena jatkuva vikinä ja heiluva kolmimetrinen koivu, hyvin huomaamatonta. Ei toimi!

Päivän kohokohtana oli vaikea nouto syvältä metsästä. Eräs jahtikaveri ampui ylilentävää sorsaa, joka lähti putoamaan vasta puiden tasalta ja putosi pitkälle metsään. Ampuja ehti jo manata, että sinne jää, ei ikinä löydy, mutta päätin silti yrittää. Kuljin koiran kanssa metsän reunaa ja annoin Immun hakea. Olin mielestäni jo reilusti yli lentolinjan kun Immu nosti kirsun ilmaan ja lähti jolkottamaan metsään, selvästi hajulla. En voinut koiraa auttaa, joten jäin nojaamaan puuhun ja odottelemaan. Immu kävi pitkällä kuulumattomissa, mutta tuli takaisin noin 10 minuutin kuluttua raahaten sorsaa suussaan. Olin koiraan todella tyytyväinen, ja niin oli paistin saanut ampujakin. Ilman koiraa tämäkin paisti olisi jäänyt supeille. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikilla sorsajahtia harrastavilla seurueilla tulisi olla osaava noutaja mukana. Muuten lintujen etsiminen on usein aivan onnen kauppaa. On loppunut meiltäkin haavakkojen etsiminen. Lisäksi nukun huomattavasti paremmin kun tiedän ettei meidän jäljiltä jää raanakkoja.

Toinen huippuhetki tuli seuraavalla järvellä, joka on huomattavan suuri. Meillä on tekniikkana, että kaveri soutaa veneellä koiran rinnalla ja minä ohjaan sitä rannalla. Toimiva homma, mutta jalkamiehelle usein pirun hikinen. Herkempää saattaa ottaa päähän kun veneilijä ottaa aurinkoa ja pääsee useimmin myös hoitamaan ampuhommat, koiramiehen rämpiessä puskia koiran kanssa. 

Immu otti eräässä kaislikossa hyvän hajun ja haki jonkin aikaa. Ehdin hyvin varoittaa kaveria ja kun lintu lähti, ei sillä ollut mahdollisuuksia. Kaveri oli hyvällä hollilla ja sai nauttia kauniista nostosta ennen pudotusta. Ensimmäisen linnun jälkeen Immu jatkoi sitkeästi hakua. Sillä on usein tapana ”varmistaa” kohta josta lintu lähti, enkä siis välittänyt uudesta hausta vaan yritin saada koiraa eteenpäin. Ehdin jo kulkea ohi koirasta ja kehotin useasti sitä jatkamaan hakua, mutta koira vain juroi ja haki samaa jälkeä. Meinasi ottaa ohimoon! Jatkoin jo matkaa, kun Immu nosti toisen sorsan vain muutaman metrin päästä edellisestä. Tätä lintua ammuimme molemmat ja sekin saatiin lopulta eräksi. Taas tuli huomattua, että minun on turha yrittää enää Immua neuvoa näissä tilanteissa!"

-Kimmo

Jatkoa luvassa ensi viikolla