Hyvää joulua!

Immu toivottaa oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2013!

Jos harkitset englanninspringerin ostamista

Lueskelin eräänä päivänä netistä löytyviä keskuteluita siitä, millaiseen perheeseen sprinkkusopii. Monet ovat rodusta kiinnostuneita, mutta miettivät, sopiiko oma elämäntilanne sprinkun ottamiseen. Eräässä esimerkissä potentiaalinen omistaja x asuu yksin yksiössä, tekee 8h työpäiviä ja harrastaa normaalisti melko vähän liikuntaa. Lueskelin, mitä muut suosittelivat tähän tilanteeseen. Olin enemmistön kanssa samaa mieltä. Ei kannata sprinkkua ostaa, ainakaan vielä.

Monessa paikassa lukee, että sprinkku on myös tyytyväinen kotikoira. Tämä pitää täysin paikkaansa, mutta edellyttää sitä, että koira saa paljon liikuntaa. Sprinkun kokoista koiraa en muutenkaan sijoittaisi yksiöön, tarvitseehan koirakin kuitenkin tilaa ja meillä ainakin Immu usein hakeutuu toisen huoneen rauhaan mikäli äänet tms. häiritsevät sitä.

Mietinkin tässä, millaiseen talouteen sprinkku sopisi omien kokemusteni ja lukemieni artikkelien ym. perusteella. Ja olimmeko me oikeanlainen pariskunta ottamaan sprinkun kotiimme.

Sprinkku on erittäin vilkas ja aktiivinen koira, joka tarvitsee paljon aktiviteettia niin liikunnallisesti, kuin myös aivojen aktivointia. Yleensä tuo mielenaktivointi väsyttää koiran nopampaa kuin liikunta. Vaikka koiran kanssa lenkkeilisi paljonkin, onkin se aina valmis jatkaamaan touhuamista. Siksi omistavan talouden tulisikin olla erittäin aktiivinen ja liikunnallinen. Itse olen sitä mieltä, että jos taloudessa metsästetään, on se suuri plussa, sillä sprinkun riistavietti on hyvin suuri. Välttämättömyyshän tämä ei ole, mutta ei siitä ole myöskään haittaa. Samalla saa koulutettua ja aktivoitua koiraa. Taloudessa olisi hyvä olla useampi omistaja, sillä koiran lenkittäminen yksin saattaa olla erittäin uuvuttavaa ja on ainakin todella aikaa vievää.

Kuva Googlesta

Näin jälkikäteen (valitettavasti) olen törmännyt siihen, että sprinkut eivät sopeudu hyvin yksin eläjiksi, tämän tiedon ja oman kokemukseni pohjalta kerronkin, että en missään nimessä suosittele sprinkkua kotiin, jossa ollaan pois kotoa 8h tai yli. Mitä vähemmän koira joutuu yksin olemaan, sen parempi. Toki koira kuin koira tottuu yksin oloon, niin myös meidän Immu. Kuitenkin koiran totuttaminen yksin oloon vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Meillä ainakin alku oli melko kivikkoinen ja nyt kun Immu on yksin oloon tottunut, on sitä ylläpidettävä myös loma aikaan. Ei kestä kauaan kun se taas tottuu siihen, että joku on kokoajan kotona ja sitten yksinjääminen on taas haastavaa.

Olen sitä mieltä, että noin aktiivisen koiran tulisi päästä perheeseen, jossa sille tarjotaan paljon erilaisia virikkeitä ja sen kanssa harrastetaan. Sprinkku on nopea oppimaan ja siksi sen kanssa voi harrastaa lähes mitä tahansa.

Koska Sprinkku on nopea oppimaan, on se helppo saada myös oppimaan vääränlaisia asioita ja tapoja. Siksi sprinkun omistajan tulisikin alusta asti ottaa selvä ja tiukka linja kasvatuksessa.

Sprinkku on aivan ihana rotu ja suosittelenkin sitä perheeseen, jossa on aikaa harrastaa ja viettää aikaa tämän erittäin ihmisrakkaan koiran kanssa ja jossa sen ei tarvitse olla liikaa yksin. Aina toki kannattaa myös perehtyä hyvin koiran taustoihin sekä kasvattajaan.

Talvi!

Kovasti lehdissä kirjoitellaan, että talvimyrsky on rantautunut Suomeen. Omalta osaltani voin sanoa, että myrskytuulet ovat rantautuneet, mutta talvesta ei ole tietoa. Vielä ei hiutaleen hiutaletta ole tipahtanut taivaalta. Kovasti ilmatieteenlaitos on kuitenkin ennustanut lunta tänne meillekin, jo eilen aamusta asti.

Immu varmasti jo kovasti odottaa talven tuloa. Pentuna Immu jaksoi hetken ihmetellä mitä ihmeellistä ja kylmää on maa täynnä:) Hetkessä siihen kuitenkin totuttiin ja pian jo jahdattiinkin taivaalta putoavia hiutaleita:)

Immu pitää kyllä kaikista veden olomuodoista! Koiran omistaminen on opettunut minutkin pitämään talvesta asteen enemmän. En kyllä vieläkään pidä siitä. Mutta eihän sitä voi kun vain hymyillä, kun näkee edessään esimerkiksi seuraavanlaisen näyn:

Immusta on ihan hirmuisen kivaa jahdata lumihiutaleita ja juosta lumipallojen perässä. Myös lumessa möyriminen on ihan huippua!

Eiköhän se talvi pian tännekin rantaudu, pääsee ainakin koira nauttimaan tästä kylmästä vuodenajasta. Ei muuta kun toppavaatteet niskaan ja Immun kanssa piehtaroimaan:)

Immu hölmistyneenä, kun keskeytettiin sen leikit kuvaamalla

Itse kuitenkin kaipaan takaisin näihin päiviin:

Marrasjahti

Nyt kanalintukauden loputtua on tarkoitus käydä vielä muutaman kerran järvet läpi Immun kanssa. Länsi- Suomessa on edelleen melko leutoa, eikä märkäkään koira ehdi kylmettyä kun jatkuvasti ollaan liikkeellä. Immu ei vähääkään pelkää kylmää vettä vaan työskentelee innokkaasti. Tarkoitus on käydä läpi parhaimman tuntuiset kaislikot ja katsoa, pystymmekö vielä yllättämään muutaman muuttosorsan. Monena vuonna olen kuvilta viimeiset sorsat ampunut vielä marras- joulukuun vaihteessa.

Marraskuulla sorsajahti on monin tavoin miellyttävämpää kuin elokuun helteessä. Ensimmäinen iso apu on se, että vesikasvusto on pääosin kuollut, miehenkorkuinen kaislikko ei enää ole näköesteenä. Toiseksi, ei ole liian kuuma. Elokuun kuumassa, kahluuhousuissa upottavan kaislikon rämpiminen on suoraan sanottuna paskamaista hommaa. Marraskuussa on mukavan viileä. Järvillä ei myöskään ole enää ruuhkaa, mökkikausi on ohi ja valtaosa metsästäjistä ei jaksa kiinnostua marrassorsista.

Vain me harvat ja valitut tosimiehet (voi myös lukea ”porukan yksinkertaisimmat”) suuntaamme kulkumme huurteiselle järvelle! Toivotaan että Tapio on armollinen! Kerron myöhemmin miten meidän kävi, yritän myös saada aikaiseksi kuvallista materiaalia.

-Kimmo

Koulutusjorinaa

En todellakaan ole mikään koiran kouluttamisen ammattilainen. Immun koulutus on paljolti mennyt koiran ehdoilla. Mistä koira on tykännyt, ja millä koen saaneeni sen oppimaan, sitä on tehty. Jos joku tapa ei ole miellyttänyt koiraa, siitä on luovuttu.

Immu on syntyjään näyttelylinjainen koira. Sen lähisukulaisilla on suoritettu taipumuskokeita, mutta montaakaan ei ole käytännön metsästyskäytössä. Pentuaikana minulle tärkein juttu oli riistaverisyyden korostaminen. Käytin hyväksi kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tilanteita ja paikkoja. Kaupungin pulut ja naakat ovat kiitollisia kohteita. Pentua on hieno yllyttää näiden kimppuun, koska usein linnut ovat kulkijoihin tottuneita ja päästävät koiran lähes rouhaisuetäisyydelle. Vaikea kuvitella koiranpentua joka ei oppisi rakastamaan lintujen pelottelua. Tätä harrastaessa täytyy kuitenkin isännän pystyä sietämään kanssaihmisen ikäviä mulkaisuja. Ja välillä ikäviä kommetteja.

Kun maahan saatiin lumi, käytin Immua mahdollisimman usein lintujen lumijäljillä. Varsinkin teeren ja metson jälkiä seurailimme usein. En koskaan pitänyt kiirettä, vaan koira sai hakea ja haistella varmalla jäljellä niin kauan kuin tahtoi. Tässä on hyvä opettaa koiraa nimenomaan seuraamaan hajua ja etsimään sitkeästi. Pentua ei pidä totuttaa siihen, että jos häneltä hukkuu jälki, niin äijä hakee sen uudestaan. Sama juttu korostuu ajokoirilla, ajokoiran on ensiarvoisen tärkeää pystyä itse selvittämään hukkansa. Sama säästää usein linnun reppuun myös spanielin kanssa. Koiran tehtävä on hakea jälki ja ajaa lintu ilmaan. EI ajaa lintua annetulta jäljeltä.

Sekä lumijäljellä, että vaikka siellä kaupungin keskustassa, täytyy koira AINA opettaa pysähtymään, (tai vielä mieluummin vaikka makaamaan) kun lintu lähtee nenän edestä. Tämä on ampumatilanteessa tärkeä varotoimi. Vaikka koira olisi kuinka hyvä löytäjä, on sen kanssa metsästäminen täyttä tuskaa, jos se pyrkii aina hyppimään lentävän linnun perään. Nuorelle koiralle tämä on helppo alussa opettaa, mutta vanhempi lintuun tottunut koira ei sitä välttämättä opi. Kun koira saa ensimmäisiä nostoja vaikka niistä puluista, on se pidettävä narussa ja pysäytettävä aivan kuin metsästystilanteessa. Itsellä tämä ei ole mennyt aivan putkeen. Olin aluksi Immulle aivan liian löysä tässä asiassa, ja kiitokseksi olen ansaitusti saanut muutamia ryntäyksiä. Vaaratilanteita ei onneksi ole tullut, koska tiedän tavan ja osaan varoa, mutta uusien metsästyskavereiden kanssa tapa on vaarallinen.

Noutamisen harjoittelun olen aloittanut sisältä. Immu on pienestä asti tuonut ja kantanut tavaroita mielellään. Olen heitellyt sille kaikenlaisia esineitä, jotta se tottuu hakemaan monenlaisia esineitä. Kaupasta saatavat damit ovat kyllä hyviä, mutta koiraa ei ole syytä totuttaa yksin niihin. Lintu tuntuu suussa kovin erilaiselta (kokeilkaa vaikka!). Eräs tuntemani noutaja oli aivan huippu noutamaan damia. Sille oli tehty satoja harjoituksia yksinomaan damia käyttäen, mutta siihen se sitten jäikin. Koira ei kaksivuotiaana suostunutkaan kantamaan enää mitään muuta. Sorsan se kyllä etsi, mutta suuhunsa se ei sitä ottanut. Eikä sille lopulta kelvanneet enää edes kepit tai pallot. Dami oli ainoa mitä tuotiin.

Tästä viisastuneena Immu on saanut opetella kanniskelemaan niin palloja, keppejä, sukkia, lumipalloja, omenoita ym. ja lopulta hanhen- ja sorsansiipiä. Ensimmäiset kokonaiset linnut olivat hienoinen kauhistus, mutta muutaman heittokerran jälkeen Immu omi niitä jo aivan kuin aikuinen lintukoira. Kyyhkynen on muuten mielenkiintoinen tapaus. Sitä ei ehkä kannata käyttää aivan aluksi, kyyhkysessä sulat ja höyhenet ovat hyvin löysässä ja ne irtoavat koiran suuhun. Tämä voi häiritä joitakin koiria. Immu puolestaan on kehittänyt jokin kummallisen rakkauden näihin pölyhuiskiin. Kyyhkyset ovat ainoita lintuja, joita se pyrkii omimaan. Ja kynimään. Niitä ei noudeta, ne höyhennetään. Mikäli mies ei ehdi paikalle riittävän nopeasti, ei linnulla juurikaan ole enää höyheniä.

Olen usein näissä jorinoissani sivunnut ylösajavan lintukoiran hakukuviota. En oikein enää osaa sanoa, mitä mieltä olen hakukuvion opettamisesta. Pellolla se näyttää hienolta ja on varmasti tehokasta, mutta entä metsässä? Metsästettäessä peitteisessä maastossa on mielestäni huomattavasti paljon tärkeämpää, että koira osaa pitää ”huolta” äijästä, säilyttää oikean etäisyyden. Koiran hakukuvion täytyy mukautua maastoon jossa metsästetään. Mielestäni hyvän koiran tärkein ominaisuus on sen kyky hakea maasto läpi, väsyttämättä itseään turhaan. Vaikeassa maastossa turha liike väsyttää ja syö tehoa metsästyksestä, mutta toisaalta laiska helpoimman kautta kiertely tuhoaa koko jahdin. Varmasti parhaan tuloksen saa aikaan kun kiertelee jo nuoren koiran kanssa monimuotoisissa maastoissa ja kehottaa koiraa hakemaan myös vaikeat tureikot.

Koira on opetettava siihen, että se huolehtii kulkusuunnasta itsenäisesti. Koiraa voidaan ohjata monin tavoin haluttuun suuntaan, mutta tämäkin on hiukan kaksipiippuinen juttu. En ainakaan itse halua koiraa, jota mies ohjaa kovin tarkasti, tarkoitushan on että koira saa hakea vapaasti ja käyttää päätään. Varsinkin metsolla ja riekolla on tapana paeta juosten. Jos koira on liian kuvio-orjallinen voi osa näistä linnuista yksinkertaisesti juosta alta pois. Tämä ei saisi olla mahdollista. Muutamat komeimmat pudotukset Immun kanssa ovat tulleet juuri näistä ”pois juosseista”. Immu on hyvä näyttämään saamansa hajun, kun se seuraa tuoretta jälkeä, sen liikkeet ovat räjähtäviä ja häntä kuin propelli. Kun koiralla on selvä haju, en edes pyri pitämään sitä enää suunnassa, vaan hiukan jarruttelemaan. Koira saa hakea jäljen loppuun ja metsästäjä seuraa ase valmiina. Välillä lintujen juoksupaot saattavat olla useita kymmeniä metrejä. Joskus seuraaminen on turhaa ja jälki päättyy kuin seinään, toisaalta mikään ei ole komeampaa kuin kumauttaa lintu alas sadan metrin jäljityksen jälkeen. Silloin parivaljakko Laine on ottanut linnusta työvoiton.

-Kimmo

Kuulumisia

Immun kanssa käytiin jo kolmatta kertaa lääkärissä silmätulehduksesta. Alunperin Immu sai neljät lääkkeet silmään. Onneksi laajentavaa tippaa ei käytetty  kuin muutama päivä, meinasi olla aikamoinen työ pysyä lääkkeistä perillä. Särkylääke aamuin-illoin, laajentavaa 2x/pvä, Pred Fortea 4x/pvä ja Oftania 6x/pvä. Jo oli droppeja.

Ekassa kontrollissa sitten vähennettiin särkylääkkeen määrää ja Oftanin määrä tiputettiin neljään tippaan per päivä. Eilen oli taas kontrolli ja silmä punottaa edelleen (muut oireet ovat jo loppuneet, kuten silmän sameus). Joten vielä viikon verran jatketaan kahdella tipalla. Noin 200e kaikenkaikkiaan on nyt mennyt tuohon silmän hoitamiseen. Uutta aikaa ei enä varattu, varataan kuulemma vain jos tulee takapakkia.

On aika hauskaa, että itselläni on ollut tosi usein irriittejä. Tästä johtuen Oftania on tullut eri muodoissa käytetty usein ja nyt minulla on ehkäisevänä lääkityksenä itselläni tuo Pred Forte. Olen kyllä kuullut, että koirat ja omistajat ovat samankaltaisia, mutta luulin, että se koskee vain ulkonäköä.

Kun Immua vietiin lääkäriin, oli hän todennut Kimmolle, että taitaa tuo Immu olla hieman tapaturma altis koira. Samaa hän totesi kontrollissa myös minulle. Tähän sanoin, että Immua ei aiemmin ole jouduttu käyttämään lääkärissä, että "outoa" on, että hänen kanssaan jouduttiin kahdesti käymään näin lyhyellä aikavälillä. Totesin myös, että toivottavasti nyt ei sitten hetkeen tarvitse varata aikaa. Tähän lääkäri vain totesi "No, mutta kokemuksesta voin sanoa, että ei kahta ilman kolmatta". Mietimme sitten siinä yhdessä, että pitäisikö suosiolla varata jo parin viikon päähän aikaa varmuuden varalta, kun todennäköistä on, että se kolmas sieltä pian tulee:D Toivottavasti ei kuitenkaan.

Immu on aina kyllä ollut todella reipas lääkärikäynneillä. Vaikka mitä rönkittäisiin, ei hän reagoi juuri mitenkään. Haukotella saattaa:D

Immun kanssa on muutenkin mennyt taas oikein mallikkaasti, ohituksetkin ovat sujuneet melko hyvin. Pian Immusta tuleekin minun treenikaverini ja hän pääsee hieman vauhdikkaammille lenkeille kanssani:) Katsotaan mitä siitä tulee:D

Metsästystarinalle jatkoa

Tänä syksynä ei nyt sitten tullut lähdettyä Lappiin, allekirjoittaneen lievästi sanottuna epävarman työtilanteen takia. Tämä ottaa jahtimiestä päähän erittäin reilusti. Onneksi etelässäkin on tänä vuonna pitkä lintujahti ja lintujakin sen verran, että niitä kehtaa pyytää. Joinakin vuosina on hävettänyt kulkea lintumetsillä, koska lintuja on niin surkean vähän. Laarista ei pitäisi syödä siementäkin. Tänä vuonna olen nyt yrittänyt käydä kotopuolessa metsällä paljon.

Metsästysseuramme alueella metso on ollut jo monta vuotta rauhoitettu, joten pyydämme teertä ja pyytä. Immulla on edelleen suurimpana ongelmana sen valtava hakuinto. Varsinkin aukeilla paikoilla matka taittuu hiukan liian nopeasti. Silti koko kautena on tullut vain muutama kerta kun koira on ajanut linnun ylös liian pitkältä. Pää-asiassa olemme hakeneet teeriä peltojen reunoilta, hakkuu-aukkojen reunoilta sekä hyviltä puolukkapaikoilta. Ampuma-alat ovat näissä usein pieniä ja tilanteet nopeita. Muutamia lintuja olemme saaneet. Ensimmäisen linnun Immu ajoi liikkeelle aivan liian tiheän kuusipusikon keskeltä. Linnun pelasti eräksi se, että huomasin koiran hakevan ja tajusin olla valmiina. Riistalaukaus oli pelkkä huitaisu, mutta osui kohdalleen. Lintu putosi puskan taakse, josta Immu nouti sen heti käskyn saatuaan (harvinaista herkkua, että koira jaksoi odottaa oikein käskyä!)

Toinen hieno tilanne tuli eräällä hakkuuaukolla. Immu juoksi pahki teeripoikueeseen. Lintuja oli ainakin kahdeksan. Minä olin jo kävellyt ohi poikueesta, kun Immu ajoi sen ylös aivan minun tasaltani. Teeriä pomppi joka suuntaan ja yksi aivan suuhuni. Lintu tuli koppina maahan ja Immu teki paukkunoudon (TAAS! Kirj. huom.)

Pienistä epäilyistäni huolimatta olen huomannut, että kanalintujahti onnistuu Immun kanssa oikein hienosti. Koiralle pitää vain antaa aikaa tehdä omaa työtään. Luin jostakin lausahdukset että: ”Etumaastossa sähläävällä spanielilla on myönteinen vaikutus kaikkeen metsästykseen.” On muuten kohtuullisen fiksu lausahdus! Tulevana talvena ajattelin kokeilla Immua peurajahdissa. Kai se niitäkin potkii liikkeelle siinä kuin sorsiakin!

Olen monta kertaa naureskellut omalle naiiviudelleni koiran koulutuksessa. Netistä kun katsoo spanielien koulutusvideoita, koirat juoksevat pellossa tehden täydellistä hakukuviota ja ajaen fasaaneja ilmaan aivan miesten nokan alta, ja aina pysähtyen kuin seinään. Tämän piti olla ruusuinen tulevaisuuden kuva. Ei muuten mennyt ihan näin. Koiran hakukuvio muuttuu melko reilusti kun maasto muuttuu rämeeksi ja suomalaiseksi metsäksi. Miehenkorkuiset kivet eivät voi olla vaikuttamatta. Olen huomannut, että usein sekä koiran, että miehen liike menee rämpimiseksi ja säännöllisestä kuviosta ei ole tietoakaan. Enkä sitä vaadi, kunhan lintuja liikkuu niin minulle on aivan sama meneekö haku kirjan mukaan.

-Kimmo