tiistai 7. toukokuuta 2013

Kevätkuulumisia

Hirveästi en ole käynyt täällä blogissa päivittelemässä. Hirveästi ei Immun kanssa ole miteen ihmeitä tapahtunut. Tokoilut ovat jääneet taakse ja seuraavaa metsästyskautta vasta odotellaan. Olen kuitenkin jo tiedustellut Kontakti Koirilta kesän lyhytkursseja, sillä olisi kiva päästä Immun knassa taas harrastamaan. 

Mökillä olemme käyneet muutamaan otteeseen ja kyllä edelleenkin taitaa olla niin, että mökki on molempien isäntien lempipaikka:) Voi sitä riemun määrää kun Immu saa vapaana viilettää pitkin metsiä ja peltoja. Olen lueskellut netistä jo paljon kommentteja siitä, että koirista on ruvennut löytymään punkkeja, joten punkkipannan osto taitaa taas olla ajankohtaista. 

Vaikka onkin erittäin kivaa, että Immu saa mökillä rauhassa kuluttaa energiaa, on hän tainnut liiaksi päästä vapauden makuun mökillä. Heti kun rupeaa valoistumaan (ja se tapahtuu aikaisin) on Immu tökkimässä meitä päästämään hänet ulos:) Sama myös jos itse poistut ulko-ovesta ja tulet takaisin aikeissa painua takaisin sänkyyn, voit sen huoletta unohtaa, Immu ei enää anna nukkua.

Meille on Immun kanssa ilmennyt uudenlainen ongelma. Enää isäntä ja emäntä eivät suuresti stressaa siitä, että koira on työpäivät yksin kotona, kovin nätisti on Immunen ollut. Mutta nyt kuitenkin olemme huomanneet, että mikäli olohuoneenpöydälle jää mitätahansa syömäkelpoista, käy Immu popsimassa ne parempiin suihin työpäivän aikana. Koitimme myös siirtää herkut keskelle keittiön pöytää ja vaikka tuolit kuinka ovat työnnetty pöydän alle, on herkut silti kadonneet. Taitaapi siis poju hypätä suoraan antimien ääriin. Viime yönä käräytin Immun itse teosta. Keskiyöllä kuulin kauheaa rapinaa olohuoneesta, siellä Immu innolla veteli isännän sipsejä. Iski ilmeisesti yönälkä. Pentuaikojen jälkeen ei Immu ole syönyt pöydiltä mitään, ei poissaollessamme eikä etenkään jos olemme kotona. Tiedä sitten mistä tämä johtuu. Pitää vaan pitää herkut visummin piilossa.

Seuraavaan postaukseen toivottavasti saamme kuvia aikaiseksi (jostain syystä blogger ei tee nyt yhteistyötä kanssani). Ensimmäisillä uintireissuillakin kun olemme jo käyneet:)

Mukavaa kesänodotusta


torstai 7. helmikuuta 2013

Saku ja Saga

Ihanaa, sain Sakun omistajalta kuvia Sakusta ja Sagasta eli meidän pikku Immun iskästä ja äiskästä:) Ja pakko kyllä sanoa, että on kyllä paljon samaa näköä ja samanlaisia eleitä huomattavissa erinäisissä kuvissa:) (eleet kuvissa, joita ei julkaistuna täällä:))

Saku ja Saga

Saga

Saku
Saku
Täältä löytyy Immun "osuus" Kennelliiton sivuilta

Voihan ihmetys:)

Tänään tapahtui kyllä jotain ihmeellistä. NImittäin Immun isän omistaja otti minuun yhteyttä:) Immu on tosiaan jo pian 3 vuotias. Hän kertoi löytäneensä meidät www.springerspanielit.com sivuston viikon kuvan avulla. Olin jo ihan totaalisesti unohtanut, että lähetin Immusta kuvan joskus...kesällä(?) kyseisen sivuston viikon kuva "kisaan". Ja siellähän se meidän Immu möllöttää, keskellä etusivua vielä tämän viikon:) Hih. Olin tosiaan unohtanut koko jutun ja kun tästä kuulin Sakun (Immun iskä) omistajalta, menin heti tutkimaan sivuja ja siellähän se Immu oli ollut viikon kuvana myös viikolla 17 (v.2012).:)

Tämän kuvan löytämisen jälkeen Sakun omistaja tosiaan lähestyi minua Facebookin välityksellä. Mikä ihana yllätys ja päivän piristys:) Toivon, että pääsemme joskus Sakua tapaamaan:) Pyytelin omistajalta kuvia I-pentueesta, toivottavasti niitä löytyy:)

Taidamme koko perhe olla hieman loman tarpeessa ja kohta minulle ja Immulle koittaa mitä ihanin loma, nimittäin, kun isäntä lähtee Lappeenrantaan, emäntä ja Immu lähtevät hotellilomalle:) Varasin hotelli huoneen Jyväskylän Paviljongin Sokoshotellista. PArivuode ja kylpyamme löytyvät huoneesta, voi siis olla, että Immu pääsee viereen köllimään:) Ja Immulle on luvassa mukavaa ohjelmaa. Mm. lauantai on pyhitetty koirille, sillä ensin lähdemme Saarijärvelle pitkälle lenkille kaverini kanssa, jonka jälkeen siirrymme toisen ystäväni luo leikkimään nuoren Manta neidon kanssa, vielä tämänkin jälkeen on luvassa koiratreffit nimittäin tuttuni Alma neiti kuulemma kaipaa leikkikaveria:) Jos ei sillä poitsu väsy niin en tiedä millä:)

Muutenkin toki luvassa pitkiä lenkkejä tutuissa maastoissa:)




sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uusi temppu

Tänään ajattelin viihdyttää itseäni opettamalla Immulle jonkin uuden tempun. Pitkään aikaan en ole Immun kanssa touhuillut mitään koulutukseen liittyvää, joten mikäs sen parempi tapa jatkaa koulutusta kuin opettamalla Imulle joku taito, josta ei oikeasti ole mitään hyötyä:)

Minun oli tarkoitus opettaa Immu "kuolemaan". Immu on aina kovin kiinnostunut koulutustilanteista, sillä se on erittäin perso makkaralle:) Kursseillakin saimme aina palautetta siitä, että Immu on erittäin hienosti kiinnostunut kaikista palkinta muodoista, myös rapsutuksetkin toimivat. Makkaran avulla Immusta löytyy hurjasti vauhtia. Sivulle tulemistakin oli melko hankala harjoitella siten, että Immun saisi pysähtymään oikeaan kohtaan, kun koira oli nopeampi kuin kouluttajan käsi:D Monesti en aluksi ehtinyt pysäyttämään Immua ajoissa oikeaan kohtaan van hän viihelsi vauhdilla ohi ja sitten piti pakitella. 

Tänään kävi vähän saman moisesti. Tarkoituksenani oli tosiaan opettaa Immu "kuolemaan". Kääntymään siis kyljelleen tai selälleen käskystä. Loppuen lopuksi kävikin niin, että opettelimme kierimään, sillä kun Immu pääsi hiukan kiinni ideasta, oli pojulla niin paljon vauhtia, että se pyörähti joka kerta takaisin makuuasentoon:D

Eli tänään opimme käskyn "kieri":) Ja hienosti opimmekin. Aikaa tähän meni 7minuuttia:) Ja yt jo mennään ilman palkintoa ja pelkällä käsimerkillä. On se hurjaa kuinka nopeasti koirat asioita oppivat:)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!

Immu toivottaa oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2013!


maanantai 17. joulukuuta 2012

Jos harkitset englanninspringerin ostamista

Lueskelin eräänä päivänä netistä löytyviä keskuteluita siitä, millaiseen perheeseen sprinkkusopii. Monet ovat rodusta kiinnostuneita, mutta miettivät, sopiiko oma elämäntilanne sprinkun ottamiseen. Eräässä esimerkissä potentiaalinen omistaja x asuu yksin yksiössä, tekee 8h työpäiviä ja harrastaa normaalisti melko vähän liikuntaa. Lueskelin, mitä muut suosittelivat tähän tilanteeseen. Olin enemmistön kanssa samaa mieltä. Ei kannata sprinkkua ostaa, ainakaan vielä.

Monessa paikassa lukee, että sprinkku on myös tyytyväinen kotikoira. Tämä pitää täysin paikkaansa, mutta edellyttää sitä, että koira saa paljon liikuntaa. Sprinkun kokoista koiraa en muutenkaan sijoittaisi yksiöön, tarvitseehan koirakin kuitenkin tilaa ja meillä ainakin Immu usein hakeutuu toisen huoneen rauhaan mikäli äänet tms. häiritsevät sitä.

Mietinkin tässä, millaiseen talouteen sprinkku sopisi omien kokemusteni ja lukemieni artikkelien ym. perusteella. Ja olimmeko me oikeanlainen pariskunta ottamaan sprinkun kotiimme.

Sprinkku on erittäin vilkas ja aktiivinen koira, joka tarvitsee paljon aktiviteettia niin liikunnallisesti, kuin myös aivojen aktivointia. Yleensä tuo mielenaktivointi väsyttää koiran nopampaa kuin liikunta. Vaikka koiran kanssa lenkkeilisi paljonkin, onkin se aina valmis jatkaamaan touhuamista. Siksi omistavan talouden tulisikin olla erittäin aktiivinen ja liikunnallinen. Itse olen sitä mieltä, että jos taloudessa metsästetään, on se suuri plussa, sillä sprinkun riistavietti on hyvin suuri. Välttämättömyyshän tämä ei ole, mutta ei siitä ole myöskään haittaa. Samalla saa koulutettua ja aktivoitua koiraa. Taloudessa olisi hyvä olla useampi omistaja, sillä koiran lenkittäminen yksin saattaa olla erittäin uuvuttavaa ja on ainakin todella aikaa vievää.


Kuva Googlesta

Näin jälkikäteen (valitettavasti) olen törmännyt siihen, että sprinkut eivät sopeudu hyvin yksin eläjiksi, tämän tiedon ja oman kokemukseni pohjalta kerronkin, että en missään nimessä suosittele sprinkkua kotiin, jossa ollaan pois kotoa 8h tai yli. Mitä vähemmän koira joutuu yksin olemaan, sen parempi. Toki koira kuin koira tottuu yksin oloon, niin myös meidän Immu. Kuitenkin koiran totuttaminen yksin oloon vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Meillä ainakin alku oli melko kivikkoinen ja nyt kun Immu on yksin oloon tottunut, on sitä ylläpidettävä myös loma aikaan. Ei kestä kauaan kun se taas tottuu siihen, että joku on kokoajan kotona ja sitten yksinjääminen on taas haastavaa.

Olen sitä mieltä, että noin aktiivisen koiran tulisi päästä perheeseen, jossa sille tarjotaan paljon erilaisia virikkeitä ja sen kanssa harrastetaan. Sprinkku on nopea oppimaan ja siksi sen kanssa voi harrastaa lähes mitä tahansa.

Koska Sprinkku on nopea oppimaan, on se helppo saada myös oppimaan vääränlaisia asioita ja tapoja. Siksi sprinkun omistajan tulisikin alusta asti ottaa selvä ja tiukka linja kasvatuksessa.

Sprinkku on aivan ihana rotu ja suosittelenkin sitä perheeseen, jossa on aikaa harrastaa ja viettää aikaa tämän erittäin ihmisrakkaan koiran kanssa ja jossa sen ei tarvitse olla liikaa yksin. Aina toki kannattaa myös perehtyä hyvin koiran taustoihin sekä kasvattajaan.